Sijoittajille

Ajankohtaista

Relaxbirth Oy:llä on käynnissä osakeanti. Ota osaa tähän uuden suomalaisen terveydenhoitoalan kärki-innovaation menestykseen.

Relaxbirth Oy:tä voi pitää yhtenä terveydenhuoltosektorin kaikkein lupaavimmista välittömästi kansainväliselle kentälle valmiista, ns. Born Global –yrityksistä. Sijoituksella on hyvä tuotto-oletus.
Relaxbirth -synnytysmenetelmällä ei ole tällä suoria kilpailijoita, jotka pystyisivät ratkaisemaan kerralla yhtä monipuolisesti synnytyksiin liittyviä ongelmia ja haasteita niin kätilön, äidin, lapsen kuin synnytyssairaalankin näkökulmasta. Jotain sijoittamisen arvoista?

Palkittu Relaxbirth

Relaxbirth-synnytysmenetelmä on saanut sekä suomalaisia että kansainvälisiä palkintoja.
European Union Women Inventors and Innovators Network (EUWIIN) palkitsi kätilö ja erikoissairaanhoitaja Eija Pessisen Euroopan Keksijänaisten pääpalkinnolla 8.10.2009. Palkitsemiseen vaikutti keksinnön kaupallistaminen. Relaxbirth-menetelmä on valmis tuote, jota on jo markkinoitu sekä Suomessa että ulkomailla. Lisäksi Relaxbirth Oy palkittiin Helsingin kaupungin kunniamaininnalla Uudenmaan InnoSuomi 2009 -kilpailussa.

Ainutlaatuinen uusi terveydenhoitoalan kärki-innovaatio

Relaxbirth-synnytysmenetelmä on paljon kaivattu kärki-innovaatio terveydenhoitoalalla. Ja mikä hienointa, se on tulos alan kansainvälisesti tunnetusta suomalaisesta osaamisesta ja eri ammattilaisten yhteistyöstä. Siinä yhdistyy monen ammattilaisen osaaminen: kätilöiden ja muiden terveydenhoidon ammattilaisten, muotoilijoiden, rahoituksen, markkinoijien ja kansainvälisen liiketoiminnan ammattitaito.
Kyseessä on Relaxbirth-synnytystuki ja siihen liittyvä menetelmä. Tuotekehitysvaihe on nyt saatu päätökseen ja yhtiö on aktiivisesti siirtymässä markkinoille. Synnyttäjien ja kätilöiden palaute on ollut erittäin positiivista. Näillä web-sivuilla löydät paljon syventävää tietoa menetelmän hyödyistä. Asiakaspalautteissa korostuu yksi ja sama viesti: Relaxbirth-synnytysmenetelmä on hyvä uutinen kaikille!

Säästöt syntyvät käyttämällä

Paitsi, että kertyneiden kokemusten valossa asiakastyytyväisyys näyttäisi kohenevan huomattavasti, vaikuttaa Relaxbirth-synnytysmenetelmän käyttöönotto tuottavan säästöjä sairaalan kustannusrakenteessa. Jo pelkkien erityistoimenpidesäästöjen valossa takaisinmaksuaika vaikuttaisi ennätysmäisen lyhyeltä, vuosien sijaan puhutaan kuukausista. Näyttää myös todennäköiseltä, että henkilökunnan rasituksen aleneminen ja synnyttäjien vähäisempi uupuminen toisi mukanaan huomattaviakin lisäsäästöjä.
Olemme yhtiönä rakentamassa määrätietoisesti palkitusta Relaxbirth-synnytysmenetelmästä kansainvälistä menestystarinaa. Tule mukaan mahdollistamaan sitä.

Kansainvälistyminen

Suomi on synnytysten ja vastasyntyneiden hoidon tuloksissa ja osaamisessa kiistatta kansainvälisesti johtavia maita. Haluamme olla mukana vahvistamassa tätä lääke- ja hoitotieteellistä kansainvälistä johtoasemaa myös yritystoiminnan kautta. Käyttäjäkokemukset ovat kannustaneet Relaxbirth Oy:tä rakentamaan kunnianhimoisen kansainvälistymissuunnitelman.

Ota yhteyttä meihin ja kerromme lisää!

Lisätietoja sijoittajille:

Jukka-Pekka Luostarinen
toimitusjohtaja, KTM
puh. 044 715 0080